Sivut

keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2018

Käsivarsia pistelee, 
kurkussa kivistää.

Keho on raskas, 
päässä humisee. 

Iso jumitus, 
onko kaikki turhaa, 
mitä tämä on - jos ei elämää? 

Mitä kaipaan, 
kenelle kelpaan,
olenko minä minä vai 
pelkkä kangastus?

Elänkö tätä elämää, 
olenko tarpeeksi?


keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2018

Enhämmäävoi. Voinhammää.


Ookko aatellu, miten palijo nää mietit asioita? Eikö risteilekki kauhiasti ajatuksia pään sisällä? Onko ne sun ajatukset kaikki ees sun omakeksimiä vai kellaakko nää muittenki ihimisten sulle sanomia juttuja ja uskomuksia?

Mää muistan kyllä moniaki asioita ihan tästä lonkalta heittämällä, joita mää mietin ihan omina ajatuksina vaikka ne on joku muu sanonu mulle ääneen tosi kauva sitte. Ne ei välttis kohistu muhun mitenkään mutta mää oon vaan ne imeny omiksi tottuuksiksi.

Ihan ny vaikka tämmösiä levähtämisseen ja työhön liittyviä juttuja:

  • Aamulla pittää aikasi herätä, muute o laiska. 
  • Päivällä ei mennä maate, ku muute luullaan laiskaksi
  • Apua ei saa eikä tarvi pyytää, ite pittää osata
  • Työt tehhää ensin loppuun ja sitte vasta levähettään ellei satu tulleen joku uus homma heti peräjäläkkee
  • Työ tekijääsä opettaa
  • Aina pittää olla saatavilla ja valamiina lähtöön, muute ei ikinä ennää pyyetä töihi
  • Pittää tehä muitaki ku mukavia töitä.
  • Pittää olla kiltti.
Oumaigaad. Nyt mennee jo liika paksuksi. Ihan hirviä määrä rajottavia uskomuksia jo kapiasta aihepiiristä. Oha se onni, että on meikäläinenki oppinu jotenki kuuntelemmaa ihtiää ettei tarvi nuitten muitten ihimisten ja omakeksimien uskomuksien perässä laukkua pitkin maalimmaa. Kai nuitte uskomusten taustalla oli jotaki hyvvääki toivomusta?

Yritin olla samallainen ku muut. Tavallinen. Erilainen. Erikoinen. Mutta olinko mää mää?

Aina mää törmäsin sammaan seinnään. Ku määhä oon mää ja aattelen asioista niinku ajattelen ja oon ittenikaltanen. 

Kummää yritin olla joku muu, sekkään ei johtanu mihinkään enkä mää osannu sitä roolia nii täyvellisesti esittää että olisin ollu uskottava. Yritin välttää erehyksiä, yritin olla koko ajan täyvellinen ja rohkia.. Sitte muutuin ihan saamattomaksi ku pelottii nii perkeleesti. Sekkään ei työrintamalla toimi. Eikä kotona. Ahistuin, masennuin, välttelin. Kattoin kuvia menneiltä ajjoilta. Niissä näky meikäläisen kuori. Sielu oli jossain piilossa, silimät oli ihan tyhjät. Nehän on sielun peili, sanovat.

Pikku hilijaa sain varmuutta olla mää. Mietin ussein, että mihin mää olin kavonnu. Mää olin kavonnu kaikkien uskomuksien taakse, pelekäsin olla semmonen ku oon. Pelekäsin kokia tunteita ja näyttää niitä. Ku ei kaverikkaan itke, nii emmääkäävoi. 

NONYMMÄÄVOIN! Mää itken ku itkettää, nauran ku naurattaa. Oon oppinu tuottammaan järkeviä lauseita joita ihimiset ymmärtää ja arvostaa. Ihan sen takia, että sanojen takana on ihiminen. Semmonen ihiminen, jolla on kokemusta elämästä ja sen myrskyistä ja tasanteista. Semmosena mää haluan pysyä, ihimisenä joka o aito.

Ah mikä vappaus. 




sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2018

Syönkö jäätelön vain teenkö kivan marjapirtelön? Voinko syödä leipää riisin tilalla? Tekisin mieli herkutella pizzeriassa, mutta siitä tulee ihan liian ähky - ehkä tyydyn kanasalaattiin.

Päivittäisillä valinnoilla on merkitystä painonhallinnassa. Eikä yksistään siinä, vaan myös jaksamisessa, vireystilassa ja mielialassa. Voin huomattavasti paremmin kun syön säännöllisesti kolmen tunnin välein, popsin raikasta salaattia pihvin ja riisin kera ja surautan marjapirtelön välipalaksi. Jo pelkkä värikkään ruoan näkeminen piristää! 

Pyrin pitämään kotona paljon hedelmiä ja kasviksia, marjoja on aina pakastimessa ja joskus hulluttelen tuoreiden marjojen kanssa (ne on paljon nätimpiä kuin pakastetut marjat). Eilenkin herkuttelin niin ihanalla iltapalalla, että parempaa saa hakea. Rahkaa, mysliä, chia-siemeniä ja tuoreita marjoja sekä pähkinöitä. Annos oli todella kutsuva ja herkullinen verrattuna oikeastaan mihin tahansa iltapalaan. Tästä herkusta tulee hyvä mieli ja hyvä olo vatsaan! 

Siinäpä se juju onkin. Miksi syödä elintarvikkeita, joiden jälkeen vatsassa on kipristelyä, turvotusta tai muuta outoa oloa. Tai jos ihan kohta on taas nälkä, silloin ei määrä ole ehkä ihan täysin kohdannut tarvetta. 

Tämän ei ollut tarkoitus olla mikään moraalisaarna hyvin syömisestä tai "oikein syömisestä". Se vain, että sinä valitset mitä suuhusi laitat ja miksi. 

Noudatatko omia mielitekojasi, syötkö tervellisesti itsesi vuoksi vai noudatatko jonkun muun ohjeita ja idealismia ruokavalion suhteen?